Uudenvuoden raketit ovat kauhistus monelle koiralle.
Uudenvuoden raketit ovat kauhistus monelle koiralle. Rakettien ampumisen aikaan on syytä välttää ulkoilua mahdollisuuksien mukaan ja ulkoiluttaa koiraa vain hyvin varmistetussa hihnassa. Vieressä paukahtava raketti on saanut monta koiraa lähtemään paniikissa karkuteille. Jos koira kotonakin säikkyy ilotulitteiden ääniä ja välähdyksiä kannattaa itse kuitenkin käyttäytyä normaalisti ja tehdä normaaleita askareita, ettei koira saa vaikutelmaa että raketteja on syytä pelätä koska omistaja itsekin pelkää niitä.
Jos ilotulitepelko on jo ehtinyt kehittyä, on muutamia keinoja joilla voi koittaa päästä siitä eroon. Ääniin totuttaminen on koiralle turvallisin keino, mutta vaatii sen verran aikaa, että siitä on apua vasta ensi vuoden Uudeksi Vuodeksi. Eläinläkäreiltä voi esim.kysyä CD-levyä, jossa on pelottavia ääniä ja käyttöohjeet totuttamiseen.Tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, että e.m. CD-levyn yhteydessä olisi hyödyllistä käyttää mielialalääkkeitä, jolloin pelosta pois oppiminen olisi tehokkaampaa: Science 23-Dec-2011, Manuscript Number: science.1214592, Fear Erasure in Mice Requires Synergy Between Antidepressant Drugs and Extinction Training. N.N. Karpova; J. Lindholm; E. Tiraboschi; N. Kulesskaya; A. Ágústsdóttir; H. Antila; D. Popova; Y. Akamine; E. Castrén, University of Helsinki; A. Pickenhagen; R. Sullivan, New York University Medical Center; R. Hen; L.J. Drew; E. Castrén, Columbia University Mielialalääkkeen käyttöönotto vaatii eläinlääkärillä käynnin.
Apteekista on myös reseptivapaasti saatavissa koiraa tyynnyttävää feromonia kaulapantaan imeytettynä tai haihduttimessa.Feromonin käyttö pitäisi kuitenkin mieluiten aloittaa ainakin n. 1-2 viikkoa ennen paukkeen alkamista.
Valeriaanaa ja muita rauhoittavia öljyjä sisältäviä haihduttimia ja sprayvalmisteita (joita voi suihkuttaa esim. lemmikin pedille ) on kaupoissa ja apteekeissa. Lisäksi markkinoilla on useita täydennysrehuvalmisteita, jotka sisältävät esim. tryptofaania . Joillekin koirille tuntuu rauhoittava mantteli (“Thundershirt”) tuovan apua äänipelkoon. Äänipelkoon on lisäksi olemassa koirille suunniteltuja kuulosuojaimia (Mutt Muffs).
Vakavimmissa tapauksissa saatetaan koirille joutua antamaan rauhoittavia lääkkeitä, etenkin jos ei ole ehitty aloittaa totuttamisterapiaa ajoissa. Niiden käyttö vaatii kuitenkin eläinlääkärillä käynnin terveystarkastuksineen ja tarkkoine ohjeistuksineen, koska kyse on PKV-lääkkeistä (keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, joiden määräämisessä on rajoituksia), joilla on myös mahdollisia haittavaikutuksia. Myös niiden annostus on yksilöllinen ja lääkitys olisi hyvä hankkia jo muutama päivä ennen paukkeen alkamista, jotta ehtii testata oman koiran reaktiota lääkkeeseen ennen Uutta Vuotta. Niitä käytettäessä on hyvä myös muistaa, että niitä saaneen koiran käytös toisia koiria kohtaan voi jossain tapauksissa muuttua aggressiiviseksi.